Palstaviljely yhtiön maalla

Teollisuusyhtiöt olivat vuokranneet työntekijöilleen viljelyyn tarkoitettuja palstoja jo 1800-luvun puolella. Jämsänkoskella neuvojia, "YPJ:n kasvineitejä", oli puuhaillut Yhtyneitten alkuvuosista, 1920-luvulta saakka. Nimeltä tiedetään ainakin kasvineidit Elvi Oittinen ja Elsie Hirn. Työn Äärestä 1934 kertoo neiti Hirnin Jämsänkoskella pitämistä keittokursseista.  

Metsäyhtiöillä viljelyneuvojat toimivat useimmiten martta-toiminnan kanssa yhteistyössä.
Jämsänkosken ensimmäinen martta-puutarhaneuvoja oli Aira Vanko kesällä 1938. Pesti kesti puoli vuotta, toukokuusta lokakuuhun.   Puutarhaneuvoja ohjeisti kotikäynneillä ja piti lasten palstakerhoa. Häneltä sai siemeniä ja neuvoja sekä yleistä ohjeistusta kylvöistä ja yleensä puutarhan/palstan hoidosta. Neuvontatyö käsitti myös erilaisten kurssien vetämistä. Puutarhojen antimista tehtiin kasvisruokia ja opeteltiin säilömistä. 

Työn Äärestä -lehti 1937

Jämsänkoskella on ollut jo useita vuosia ns. palstaviljely. Tehdas on luovuttanut maata tehtaan työssä oleville perheille noin ½-2 aaria pientä vuokraa vastaan, joka on ollut 5 mk aarilta. Puutarhaneuvontaa ja sen hoitoa on paikkakunnalla harrastettu ilahduttavassa määrin. kertoo neuvoja Aira Vanko. Neuvontatyö on monipuolista ja työmaata tuntuu riittävän loputtomiin.  Syyskuussa 1938 pidettiin puutarhanäyttely johon osallistuminen oli innokasta. Hyötyvihannesten lisäksi näytteillä oli omenia ja kukkia.

Työn Äärestä -lehti 1/1939 


Palstaviljelyn merkitys korostui etenkin sotavuosina. Taimien kasvatus yhtiöiden puutarhoilla lisääntyi huomattavasti ja siemeniä pyrittiin hankkimaan kaikillle viljelyyn halukkaille. Hyötykasvisten; lantun, punajuuren, herneen ja pinaatin lisäksi sota-aikana yleistyi kessun viljely palstoilla. Palstaviljely jatkui vielä 1950-ja 1960-luvuilla mutta omakotipihojen lisääntyminen ja elintarvikkeiden parantunut saatavuus vähensi palstojen määrää.

Palstoja nykyisen keskustan alueella 1920-luvun lopulla

 







 Reprokuva Aarno Salokorpi

Rekolan puutarha

Yhtyneitten Rekolan maatila oli kokenut perusteellisen uudistusohjelman 1930-luvun taitteessa. Puutarha kasvihuoneineen perustettiin vuonna 1940. Puutarhan suunnitelman laati maisema-arkkitehti Katri Luostarinen. Ensimmäinen kasvihuone valmistui talvisodan aikaan. Sotien jälkeen kasvihuoneita rakennettiin lisää ja 1950-luvulla puutarhalla oli kolme kasvihuonetta ja 350m² lavaviljelystä. Hedelmäpuita oli 200 kpl sekä lisäksi marjapensaita.1960-luvulla kasvihuoneita oli 4 kappaletta, yhteispinta-alaltaan 850 m². Vihannesten avomaaviljelyssä oli 2,5 hehtaaria.

Rekolan tilakeskus n. 1960. Keskellä kasvihuoneet ja kanala. Kuva, Saara Peutere-Heikka.

Suurimmassa kasvihuoneessa viljeltin tomaattia.

 Tilan toimintaa esiteltiin yhtiön vieraillekin. Juuso Walden tarkasti puutarhankin käynneillään. Kaija Harjunen muisteli ,että Juuson tullessa vierailden kanssa, harjoittelijan tehtäviin kuului punaisen neilikan asettaminen vierailijan rintaan. Vasta sitten alkoi tarkastuskierros.

Kasvihuoneessa viljeltiin tomaattia ja kurkkua.  Ensimmäinen kurkkusato poimittiin maaliskuussa ja tomaatit kesäkuussa. Tuotteet myytiin omassa myymälässä sekä toimitettiin klubille, tehtaan ruokalaan ym. yhtiön omiin tarpeisiin. Talvikaudella kasvatettiin kukkia; sipulikukkia kuten narsisseja, tulppaaneja, iristä ja helmililjaa. Jouluksi tehtiin asetelmia joissa hyödettiin kieloja ja Brilliant Star tulppaaneja. Keväällä kasvatettiin leikkotulppaaneja sekä äitienpäiväruusuja. Ruusuhuoneessa kasvatettiin leikkoruusua. Elokuussa istutettiin joulutähdet.

Aarne Rautasalo ja kasvihuoneen tasetit v. 1962

Tilanhoitajana toimi Kalle Tiensuu ja vastaavana puutarhurina Aarne Rautasalo. Rautasalo oli valmistunut puutarhuriksi Lepaan puutarhaopistosta ja tullut Jämsänkoskelle yhtiön palvelukseen 1938. Hän oli erikoistunut hedelmänviljelyyn ja Rekolaan istutettiin omenatarha hieman kauemmaksi tilakeskuksesta. Puiden väleissä viljeltiin muun muassa lehtikaalia. Marjapensaiden välissä kasvoi lanttua, porkkanaa, selleriä, purjoa ja raparperiä.

Rautasalo toimi myös Jämsänkosken Puutarhakerhon pitkäaikaisena puheenjohtajana.


Kuvat Työn Äärestä- lehti 1962

Leena Tirkkonen kastelee kurkkuja v. 1962

 Rekola harjoittelupaikkana

Yhtyneitten Valkeakosken Lotilan tila ja Jämsänkosken Rekola toimivat myös puutarha-alan harjoittelupaikkoina. Rekolassa harjoittelijoita oli yleensä neljä kerrallaan. Joka aamu oli puutarhuri Rautasalon työnjako. Harjoittelijoiden tehtäviin kuului kasvihuoneen lämmityksestä huolehtiminen. Kasvihuoneita lämmitettiin jätepuulla mutta käytössä oli myös öljypoltin. Taimilavat ja mullat desinfioitiin höyryllä. Kasvualustat eli multasekoitukset valmistettiin itse. Kasvit kasteltiin letkulla sillä automaattista tippakastelua ei vielä 1960-luvulla ollut. Kaikki käytetyt ruukut olivat saviruukkuja joiden pesu oli harjoittelijoiden tehtävä.
Vuonna 1965 Rekolassa harjoitteli myös Kaija Harjunen (os. Sikiö) joka, valmistuttuaan Lepaalta puutarhuriksi, toimi myöhemmin Rekolan puutarhan yrittäjänä sekä kukkakauppiaana Jämsänkoskella.
Harjoittelijat pitivät tarkkaa päiväkirjaa jonka Rautasalo tarkasti kerran kuukaudessa. Hyväksytty päiväkirja oli edellytys opintoihin pyrittäessä. Harjoittelijan palkka oli 200 markkaa kuukaudessa. Työpäivän pituus keskimäärin klo 7-16 mutta päivystysaikana ilta venyi klo 21-22. Harjoittelijat asuivat tilalla mutta jämsänkoskelaiset kävivät puutarhalla kotoa käsin.

Kaija Sikiö, Eeva-Liisa Valkeajärvi ja Anita Kokki v. 1965

Rekolaan oli rakennettu 400 kanan kanala ja munien kerääminen oli harjoittelijoiden tehtävä. Munat ja puutarhan tuotteet haettiin yhtiön autolla joka arkiaamu. Tuotteet lajiteltiin pöydille valmiiksi. Ne vietiin puutarhan myymälöihin (Jämsänkoskelle ja Kaipolaan), tehtaan ravintolaan, klubille ja virkailijakerholle. Maanantaisin vietiin myös tuoreet leikkokukat konttorille.
Rekolan kukkakauppa avattiin Jämsänkosken keskustan kauppahallissa 1952. Myöhemmin myymälä sijaitsi Koivutiellä Roukko-talon alakerrassa. Harjoittelijat avustivat myös myymälässä. Rekolan satoa myytiin myös Yhtyneitten liikkeissä Kaipolassa ja Olkkolassa.

Kuva, Kaija Harjunen

---

Mestarilaatta -piha Jämsänkoskella vuonna 1963

1960-luvulle tultaessa monet Jämsänkosken kilpailuun osallistuvat pihat olivat kasvillisuudeltaan jo rehevöityneet. Yhtiön automestarin, Eino Kaihlasen piha voitti kesällä 1963 mestarilaatan eli oli sijoittunut 1. palkinnolle kolmasti. Piha oli kuvituksena Yhtyneitten Työn Äärestä -lehden artikkelissa joka käsitteli piharakentamista. Kuvatekstissä todetaan, että "Kaihlasten pihan kauneus on ollut kovan työn takana - sillä puutarha on perustettu kokonaan täytemaalle suoperäiseen maastoon" Korventiellä sijaitseva rinnepiha vaati kivestä tehtyä tukimuuria.

Kaihlasen omakotitalo valmistui Korventielle 1952

 Vasta valmistuneen omakotitalon pihaa kiersi matala lauta-aita. Ulkoportaat kääntyvät kuistilta sivuun mutta muutettiin myöhemmin suoraan ovelle johtaviksi. Rajatut hiekkapolut johtavat Korventieltä pihaan. Tontille on jätetty myös alkuperäistä puustoa. Kuva 1950-luvulta.

Sisäänkäynnin edustalla ajalle tyypillistä liuskekiveystä.

Ruusujen vaaliminen oli Meri Kaihlasen mielipuuhaa. Ruusujen lisäksi pihalla kasvoi kivikkokasveja kuten maksaruohoa, alppiruusuja sekä koivuja ja riippapihlaja.

Tontti aidattiin verkkoaidalla jossa oli betonista valetut portinpylväät. Myöhemmin istutettiin pensasaita. Kuten pihapolut myös istutusalueet olivat tarkasti rajattuja.













 Vesiaihe pihan katseenvangitsijana

1950-luvulla pihoihin alettiin tehdä myös ns. vesiaiheita. Työn Äärestä esitteli aihetta laajalla artikkelilla 1959. "Kasteluallas pihan keskeisellä paikalla antaa elävyyttä ja kauneutta pihan kokonaiskuvaan... Tärkein syy altaan rakentamiseen on se, että kun kotipihaa joudutaan kasteleman vesijohtovedellä, altaasta voidaan saada kasteluun lämmennyttä ja hapettunutta vettä." Altaan rakenne kuvataan seikkaperäisesti mutta korostetaan että altaan tulee sopia pihan yleisilmeeseen; esim. reunoista ei tule tehdä liian huomiota herättävää.

 Kaihlasen 1950-luvun lopulla rakennettu allas oli valettu betonista ja sen reunoille oli upotettu liuskekivet. Liuskekivi toistuu myös pihapolulla. Pihatöissä Meri Kaihlanen vuonna 1963.

Ryhmäruusut kehystävät vesiallasta.

Myöhemmin allas tehtiin toiseen paikkaan ja sen ympärille istutettiin ryhmäruusuja ja liljoja. Pieni suihkulähde auttoi veden hapettumista.
Puutarhakalusteet ovat 1950- ja 1960-luvulle tyypillisiä.

Kaikki kuvat: Armi Tarvainen

Tehtaan pikkupuutarha Lavaojan varrella - Lapsuuden salainen puutarha

Yhtyneitten ns. pikkupuutarhaa Lavaojan varrella hoiti tehtaan puutarhatyöntekijä Ida Heinäkangas. Puutarha oli perustettu ilmeisesti 1930-luvun alkupuolella. Se sijaitsi Jämsänkosken keskustassa vastapäätä Linnasenvuorta, Lavaoja toisena rajana.

"Minä katselin puutarhaa lapsen silmin 1940-luvulla ja minusta se oli oikea paratiisi. Mummoni hoiti sitä ja asui pienessä talossa keskellä tarhaa. Talon ulkoseiniä peitti tuuhea villiviini sekä yhdellä seinällä papuköynnös. Sisälläkin oli yksi seinä posliinikukan peitossa. Kuistilla oli hyvä istua auringossa tai sateella. Villiviini suojasi aina kesällä. Kuistilla oli iso pöytä ja penkit. Siellä syötiin, tehtiin käsitöitä ja puuhasteltiin kaikenlaista.

Puutarhassa oli iso kasvihuone joka aina loppukesästä oli täynnä punaisia tomaatteja. Lavoissa kasvoi kurkkuja ja erilaisa yrttejä. Marjapensaita oli mielestäni paljon. Oli karviaisia, puna-, musta- ja valkoherukoita. Nykyisen maantien paikalla oli mansikkamaa ja sen reunalla kasvoi tummanpunaista karhunvatukkaa.

Ida Heinäkangas, (s. 1897) 1940-luvulla

Erilaisia kukkia oli paljon. Kauneimmat niistä olivat mielestäni pionit ja gladiolukset. Oli surullista kun upeat gladiolukset leikattiin ja vietiin virkailijakerholle. Sinne kerholle tai klubille vietiin kaikki muukin; marjat, yrtit, tomaatit ja kurkut.

Oli siellä pieni Arboretumkin. Kokeiltiin menestyisivätkö jotkut pensaat ja puut, joiden taimia oli tuotu ulkomailta. Sireenit kuuluivat myös puutarhaan, niitä oli kolmenlaisia ja muistan niiden ihanan tuoksun alkukesästä.

Keväällä ja syksyllä oli puutarhassa työssä muutamia naisia; ainakin niin monta että penkit kuistilla olivat täynnä kun oli ruokatauko. Mummoni vahti, etteivät lapset päässeet mansikkamaalle, marjapensaisiin tai kasvihuoneeseen. Minä olin puutarhassa hyvin mielelläni ja sainkin kuulla kunniani jos olin napannut tomaatin kasvihuoneesta tai mansikan pellolta.

Joskus pääsin mummon kanssa viemään kerholle puutarhan antimia ja se olikin hauskaa. Virkailijakerho sijaitsi saaressa vastapäätä Ilveslinnaa. Sillalla oli aina vähän vesihöyryä kun koski kuohui saaren molemmin puolin. Kerholla emäntä antoi minulle aina jotakin herkkua; jäätelöä tai kakkua. Sota-ajan jälkeen ne olivat harvinaisuuksia.

Puutarha lopetettiin joskus 1950-luvun alkupuolella. Sen paikalle piti rakentaa työväentalo. Ei sitä kuitenkaan rakennettu. Nykyisin paikalla on kauniita, keltaisia rivitaloja. Mielestäni paikalla on vielä joitakin tuttuja kasveja. Joskus ihmettelen myös miten se virkailijakerho on oikein mahtunut saarelle Ilveslinna luona. Lapsena kaikki näytti suuremmalta ja se oli hyvää aikaa Jämsänkoskella."
Lea Laurell-Taskula 2016 

P.S. Idalla oli tapana viedä kylään mennessään joku jakotaimi puutarhastaan. Yksi suosikeista oli röyhytatar. Niinpä tätä kasvia löytyy vieläkin jämsänkoskelaisista pihoista. Kuvan yksilö on Virtasen tontin laidalla, Korven koulun vieressä.

Yhtyneet Paperitehtaat Oy:n tukema omakotirakentaminen ja pihakilpailut


Omakotirakentamisen kannustamiseen 1930-luvulta lähtien vaikutti paitsi kaikkia tehdasseutuja vaivaava asuntopula myös ideologinen tavoite. Työn Äärestä - kirjoittaa vuonna 1936:

”Omakotiasunnolla ymmärretään asuntoa, jonka perhe itse rakentaa tai rakennuttaa.” ”Tarkkoine asemakaavoineen, melko suurine pihoineen ja puutarhoineen muodostavat omakotirakennukset sen viihtyisän ympäristön missä perhe voi mukavasti asua, lapset kasvaa ja missä oikea maailmankäsitys ja tulevaisuudenusko liittyvät vallitsevina tekijöinä jokapäiväisen elämän hyörinään.”

Kotien ja asuntoalueiden viihtyisyyden lisäämiseksi yhtiö ryhtyi kiinnittämään huomiota myös asuntojen ja pihamaiden kuntoon. Omakotitalon ja puutarhan hoito nähtiin terveenä ja toivottavana vapaa-ajan käyttömuotona. Omasta maasta saatu hyötykasvien sato helpotti myös elintarvikeomavaraisuutta. Vuosikymmenen puolivälissä käynnistyneet pihakilpailut edesauttoivat asiaa.

Jämsänkosken ensimmäinen pihakilpailu järjestettiin 1936

Kilpailuun osallistuminen oli vapaaehtoista. Työn Äärestä 1936 esitteli kilpailun tuloksia:

Kilpailun tavoitteena oli järjestäjien mukaan kotien hyvinvoinnin ja kauneusarvojen tajunnan kehittäminen ja ihmisluonteelle ominaisen kilpailuvietin ja kunnianhimon tyydyttäminen.”

Omassa talossa ja vuokralla asuville oli omat sarjansa. Ensimmäistä palkintoa ei jaettu mutta toisen palkinnon saivat Sylvi ja Jalmari Peltonen sekä Aino ja Vilho Raevaara sekä Naima ja Kalle Hyppölä. Palkintoraatiin kuului yhtiön Jämsänkosken tehtaan huoltotarkastajaksi 1936 valittu maisteri Irja Aarnio.

Sylvi ja Jalmari Peltonen kotinsa pihalla 1930-luvulla

Sylvi ja Jalmari Peltosen palkintopiha Jämsäntien varrella

Pihaan kuuluivat syreenit, juhannusruusut ja koivut

Seuraavana vuonna (1937) kilpailu julistettiin tehtaittain pakollisena kaikille yhtiön piirissä. 

”Tietoisuus, että joku aina silloin tällöin joko ohikulkien tai pihalle pistäytyen tarkastaa sen kuntoa, panee itse kunkin huomioimaan enemmän omaansa ja vilkaisemaan miltä naapurinkin talon ympärys näyttää. Näin vertailu kehittää kilpailuun, ei palkintoja varten, vaan omaksi iloksi, hyödyksi ja tyydytykseksi sekä antaakseen koko paikkakunnalle sivistyneen leiman” Työn Äärestä 1937.

Vuoden 1936 kilpailun palkintoraati Ilveslinnassa